Fandom Gruff ┬─┬ノ( º _ ºノ) UNFLIPPED THREAD

[Red]

Here's a small part of my novella, a part of the second chapter to be precise.
However, it's not translated, so if you do not possess an ability to speak finnish, you won't possess an ability to understand this either.
My apologies.

Spoiler below!

/*!!Huomaa, että kielioppivirheitä on, ja että tämä ei todellakaan ole viimeisin versio.!!*//

JAKSO 2 - SULOINEN LUNASTUS


VT2KH 17.01.2056 JSL 19:05 - maanantai

Ensimmäinen päivä osoittautui odotettua hankalammaksi; työhön voiva ohjelma oli jotain omaa luokkaansa, jonka käytäntöön Lydia ei kertaa kaikkiaan ollut perehtynyt. Sen opettelemiseen piti uhrata kallisarvoista aikaa, jota tällä iki-kiireisellä yhtiöllä ei tuntunut olevan juuri lainkaan.

Täten tällä tuli hintansa: virheitä sattui, mutta ne tulivat ennen - joko aikaisemmin tai myöhemmin - julkaisua kuitenkin jollain tavalla korjatuksi, paitsi yksi ja ainoa, joka pääsi lipsahtamaan huomaamatta, ja sai aikaan odotettua suurempaa häslinkiä.

Joskin kyseinen osoite näytti samalta, sen sekoittaminen samankaltaisen kanssa oli virhe; sen sijainti ja siten reitti oli täysin eri ja jyrkästi väärä, sillä toimituksen kuljettama kuorma-auto ajoi nyt jossain aivan muualla, jossain missä auton ei haluttaisi kulkevan: mahdollisesti Keski-Humasin raja-alueilla tai lähellä sitä, pahimmassa tapauksessa se olisi jo rajan tullilla, jolloin asiat muuttuisivat vähintään kohtalokkaaksi.

Autoa oli vaikea tuosta vain ottaa kiinni ja kääntää eri suuntaan, ja siihen oli myös useampi syy: se oli vaikeasti erotettavissa, sillä se soluttautui niin hyvin muiden samantyyppisten autojen joukkoon, ja koska kuski nyt oli vaihtunut toiseksi, joksikin tuntemattomaksi, jota ei ollut palkattu yhtiön henkilöstön jäseneksi. Nyt oli soiteltava ja tiedosteltava jos viimekertainen luovuttaja muistaisi kenelle hän paketin antoi, tai sattuiko hän edes näkemään sen, tuntomerkkien varalta.

Asia kuitenkin ratkesi ehkä vähän raa'emmalla tavalla, yhtiö päätti ongelmaan hämärän maineensa mukaisen menetelmän, laimiinlyövän keinon, jolla ongelma saatiin kuriin illan myötä, oli pakko.

Pelkästään työkavereiden torut eivät riittäneet rangaistukseksi; myös työnanatajalla oli asiaa: hän käski Lydia piipahtamaan hänen toimistossaan, ja selittämään tilanteen jokaista yksityiskohtaa myöten hyvin ja selvästi, irtisanominen nyt jo työstä riskinä.

”V-Vita-Eliksiirin puute; se täytyi olla se suurin virhe tässä. Tunsin oloni koko päivän hermostuneeksi sen takia.” Lydia selitteli, koska hän ei asian oikeaa laitaa halunnut tunnustaa; ohjelman kannalta epäpätevyys saattaisi painottaa väärään seikkaan ja juontaa potkuihin.

Vita-Eliksiiri on polttoaine vaihtoehto - helico hapon rinnalla, joka toimii Cynobien elintärkeänä ravintona, kuten vaikka soluille tarkoitettu happi, jota käyttää hengittävät organismit, jotka vetävät hapen joko ilmasta tai vedestä. Vita-Eliksiiriä työnnettiin suoneen kuin rokotetta ja sen reaktio oli nopea. Se oli aine johon elmistö myös ikävä kyllä jäi riippuvaiseksi, voimakkaasti oireillen jos ainetta ei ottanut tietyin väliajoin. Lydian tekosyystä esimerkki: hermostuneisuus.

Pomon Kuultuaan moisesta, hän kurotti ja otti seinähyllyltä tavallista suuremman vita-eliksiiri putelin, ja ojensi sen Lydialle sanoen:
”Jospa nyt virheet vähenisivät, ehkä jopa kokonaan.”
”-Totisesti, kiitos”.

Sen jälkeen pomo antoi luvan poistua, mutta ennen kuin Lydia oli hävinnyt näköpiiristä, pomo vilkaisi olkansa yli pettynyt ilme kasvoillaan, sanoen takana seinää vasten nojaavalle kätyrilleen:
”Tiedät mitä tehdä.”
Pomon arvellus: ”Jospa nyt virheet vähenisivät, ehkä jopa kokonaan.”, ei voisi olla kirjaimellisesti vähempää väärässä, sillä tähän laittomaan postinjakelu keskukseen Lydia ei ilmestynyt enää seuraavana aamuna...

1.
07:03 – keskiviikko

Mikään ei piristänyt aamutuimaan niin hyvin kuin vahva kahvi. Tuo periaate näkyi hyvin Sakarin arjesssa, sillä jälleen kerran hän aamukahvitteli Elinan kahvilassa, mutta tällä kertaa Jonen seurassa, joka pläräsi kännykkäänsä miltei silmät ristissä väsymyksestä. Elina puolestaan hankasi pöytiä vieressä ja keräsi niille jääneitä astioita.

”Näytät jotenkin melankooliselta, melankoolisemmalta kuin aiakaisemmin, Elina.” Sakari totesi.

”- Mitä, minä ? Empä tiedä, voi olla toden vähän kiukkuinen, mutta johtunee, että ollaan vasta keskellä viikkoa.”

”Eikun oikeasti, näen silmistäsi sielusi kärsimyksen, huokailet ja haikaliet; et muutenkaan käyttäydy aivan samalla tavoin.”

Elina taas huokaisi, päätti luovuttaa tosi-asian viivättelyn: hän jätti tarjottimensa pöydälle ja istuuntui Jonen ja Sakarin pöydän lisäksi.

”Olette varmaan kuulleet lähi-aikoina tapahtuineista mysteeri kuolemantuottamuksista.”
Hän katsoi pöytää ja sanoi hijaisella äänellä.

”Totta kai, ja vielä osallisina erään tutkimuksissa.” Jone sanoi, ennen kuin Sakari kerkesi edes avata suutaan.

Lydia taas huokaisi:
”Eilisiltana luin lehdestä lähteneiden listat läpi, ja näin yllätyksekseni erään tutun nimen siellä aivan kärjessä. Kuolinsyyksi pistettiin E5, viides mysteeri luokkaan luokiteltu tapaus.”

”Mikä nimi?”

”Lydia, Lydia Mustanen.”

Sakari sylki ja meinasi tukehtua kahviinsa.
”Mikä sattuma, kyseessä on se samainen nainen, joka meillä oli jo työn alla.”

”Miten työn alla ?” Lydia kyseenalaisti.

”Tutkittiin juuri sitä samaa henkilöä ja samaa tapausta.
Arvaa miten paljon sinusta olisi apua tähän, jos kerta olet jotenkin läheinen, sillä
läheisiä tässä ollaan juuri kaivattu.”

Jone keskeytti, kun hänen kännykänsä alkoi väristä hälyyttävästi:
”-Siellä on idässä näköjään tapahtunut jotain: muutama tutkista on mennyt synkäksi. Parastahan tässä vielä on se, että vasta nyt tästä kännykkä hälyyttää, vaikka tapahtunut näyttäisi sattuneen eilen.

”Jospa et ole taas tajunnut katsoa, tai olet sulkenut ohjelman vahingossa. Tuskin se nyt näin myöhään asiasta hälyttäisi.” Sakari arveli.

”Oli miten oli, meidän olisi pitänyt olla siellä jo eilen, puoli neljän aikoihin.”

2
09:55

Jännitys valtasi ruumiin; Matias tunsi olonsa epämukavaksi, hermostuneeksi, hän ei ollut mielestään vieläkään valmis, vaikka hänellä oli ollut riittävän monta päivää aikaa valmistautua henkisesti.

Se tapahtuisi nyt, eikä kuudestoistapäivä, ja pitempi viivästely tuskin portin toisella puolella istuvaa Humasin valtiokaarta mielyttäisi; oli sovittu tarkka päivämäärä ja kellonaika, josta myös sovittiin pitää tarkalleen kiinni.

Tapahtuman peruminenkin olisi hyvin naiivia tässä vaiheessa; Matiaksen henkinen valmistautuminen olisi suorastaan naurettava syy, ja lisäksi, he olivat täällä varta vasten, moinen vain tuhlaisi ylempiarvoisten kallista aikaa, jota he uhrasivat tiukoista aikatauluistaan.

Matiaksen tahto ei menisi enemmän kunnioitettavien edessä läpi, ja hänen pitäisi vähintään tietää se. Hänen piti viimeistään nyt tietää kunnioituksen arvo, joka häneltä tuntui puuttuvan tyystin nuorempana. Nyt puhuttiin Matiaksen ristijäisistä lääni-herraksi, ja paha vaikutelma saattaisi vielä kääntää asiat toiste.
Oli parasta esittää nöyrää ja vakavaa; se oli paras tapa menetellä, vaikka vasten- mielinen Matiaksesta.

Kun kello loksahti tasan, Matias huokaisi, veti syvään henkeä ja työnsi suuret portit auki, sitten askelsi asento ryhdissä suuren hallin halki koko Humasin valtion hallinnon eteen seisomaan, katse korkealle heitä päin keskitettynä.

Silloin koko halli nousi seisomaan, kunnioitaakseen ja tervehtiäkseen tulevaa uutta hallitukseen liityvää jäsentä. Kun kaikki taas istuivat, oli Keski Humasin Lääniherran puheenvuoro.

”Olemme kaikki kokoontuneet tänne syystä, jota emme ainakaan odottaneet tulevan näin pian, jos emme odottaneet moisen edes sattuvan. Eliaksen ennenaikainen kuolema oli järkyttävä murhenäytelmä ja shokki meille kaikille, ja valitettavasti näyttää siltä että samaiseen tapahtumaan motiivi on edelleenkin epäselvä. Tämä on osoitus että täällä vaani jokin, tai jotain arvaamatonta, jolta emme kenenkään henkeä voi taata varmaksi, emme edes ylempi arvoisempien, joille riski näyttää olevan suurin. Toivon ettemme tule näkemään vastaava enää kenellekään, että asia saadaan ratkaistua. Näiden toiveiden pohjittamana tulemme siirtämään Koko Pohjois-Humasin vallan seuraavalle hallitsijalle, jota varten koko seremonia on järjestetty.” Halli kaikui sanoista.

Sitten puhui vanhempi mies, Etelä-Humasista:
”-Valitettavasti, vaikka monesta tuntuu, että asiaa pitäisi harkita pitempään, näiden olosuhteiden pakottamana, emme voi viivästellä; on valittava seuraava ilman suurempaa demokraattista äänestystä, joka johtaa tässä tapauksessa sinun valintaan, Matias Ludvig Kuronen. Sinut valitaan seuraavaksi, koska olet kuninkaalisessa järjestyksessä seuraava perillinen ja olet osoittanut itsesi velvollisuuteen päteväksi. Toivomme sinulta vähintään samaa potentiaalia, siltä mitä olemme nähneet tämän viimeisen vuosikymmenen puolikkaan aikana. Et Tule pelkästään vastaamaan koko Pohjois-Humasin turvallisuudesta, mutta myös sen taloudesta. Joudut ottamaan koko Pohjois-Humasin suurimman riskin, tai ei vähätellen: koko Humasin suurimman riskin hartijoillesi. Sinä tulet pitämään kohtalon repimää pohjoista jaloillaan. Onko tämä ymmärretty ?”

Matias hymyili ”Tätähän minä olen nämä viimeiset vuodet miettinyt ja opetellut hiki hatussa, ja vielä menet kysymään, että onko asia selvä ? Olen kulkenut isäni jalanjälkiä pitkin koko elämän taipaleeni. Tiedän vähintään mitä hänen elämänsä tarkoittaa, mitä lääniherran elämä on, ja mitä riskiä siihen kuuluu.”

”Tarvitsemme vain joko vastauksen kyllä tai ei.” Etelä-Humasin korkea herra vastasi selventäen kysymystään.

”-Kyllä ja ehdottomasti.”

”Matias, me kyllä arvostamme vaivannäköäsi, mutta edes isäsi ei ollut täydellinen, sillä on vähän puheenalaista, pitäisikö sinun ottaa hänestä enemmän mallia vai ei. Tiedämme kyllä hänen jättäneen hyvän vaikutelman, mutta hän ei nähnyt yhtä kiivaita hetkiä läänin johdossa kuin nyt. Et voisi mitenkään tietää miten hän menettelisi näissä asioissa. Täten ja oletetusti sinun pitää tietää enemmän mitä isäsi on meille näyttänyt. Hän ei ehtinyt näyttämään tieto-taitoansa asian suhteen.” Hopea eliittien kenraali, sekä Pohjois-Humasin sijais-lääni herra Andrea Stormsen totesi.

”Ja mikä lasketaan ”yhtä kiivaaksi”?” Matias epäili.

”Näillä näkymin kaikki. Pohjoinen aktiivisuus on lisääntynyt hälyttävälle tasolle. Tasolle jolle pitäisi jo alkaa toimia. Ja varsinkin isäsi murha lasketaan ”iskuksi”
hallitusta vastaan. Epäilen että sillä täytyy olla jokin kytkös johonkin vakavampaan ja suurempaan. Ja kaikkea tätä vielä parantaa se että varamme alkaa mennä miinukselle ja rajusti, tulemme näkemään entistä pahempaa talousahdinkoa verrattuna vuosien takaiseen, kuin Isäsi oli vielä johdossa, silloin kuin elettiin niin sanotun ”kulta kauden” rippeillä.” Andrea antoi pitkän luennon takaamaan väitöstään.

”Joten vaadimme suurempaa poteniaalia, mitä isälläsi oli ?” Keski-Humasin herra kysyi.

”Suurempaa potentiaalia, verrattuna siihen miten hän on menetellyt. Jos johtaisit päivänkin Pohjois-Humasia, et varmasti edes kysyisi tuota kysymystä. Tai itse asiassa, voisin jopa suoraan sanoa ettemme vaadi pelkästään potentiaalia, vaan jopa itse parempaa tapaa jolla joutuisit menettelemään. Suuri virhe siinä tiedossa että pystyy parempaan, saattaisi johtaa myös kohtalokkaaksi, eikä nyt todellakaan ei ole varaa tyriä; voin taata että kyseessä ihmishenget. Potentiaali on väärä sana tähän tarkoitukseen.”

”Sitähän varten olet sinä, Andreas. Tulet auttamaan ongelmien kanssa.” Matias sanoi.

”Ha ha, kunpa voisinkin. Tiedän vain mikä ongelmana on, en välttämättä mikä siihen on ratkaisu.”

”Jos asiat näyttävät kaatuvan niskaan, valitsemme uudet johtajat johtoon. Ja sillä kertaa demokraattisesti.
Mutta nyt aikamme alkaa loppua ja on aika palata arkeen. Ties kuinka monta onglemaa kotilääniin on kerääntynyt näinä minuutteina.” Keskihumasin herra sanoi, ja Kaarti naurahti.

”Näillä sanoilla eteenpäin. Hyväksymme hänet, toistaiseksi. Seuraavaksi saat siirtyä lääniin päärakennukseen. Sieltä saat seuraavat ohjeet. Ei kun onnea, ja ennen kaikkea menestystä, tulet noita molempia tarvitsemaan.” Keskihumasin herra jatkoi, ja nousi penkistä seisomaan, kuten muutkin valtion miehet.

”Kiitos.” Matias sanoi sanan lopetukseksi, jotka hänen suustaan harvoin kuuli.
Ja sitten koko halli alkoi taputtamaan. Taputtamaan Pohjois-Humasin uudelle lääniherralle.


3.

2 / 17.01.2060 JSL 21:08 – lauantai

Taivaalta putoilevia helmiä oli enemmän kuin yksi. Kun erästä satunnaista ja yksittäistä niistä seurasi, se päätti matkansa ”Tähkäpää” nimiseen puistoon, kadun varrelle, kanttikiven kupeelle.

Siinä mielessä tämä yksittäinen helmi, ei ollut satunnainen, sillä se merkkasi erään toisen merkittävän tapahtumapaikan ja tapahtuman. Tapahtuman, joka tapahtui kaksikymmentä vuotta sitten, kun alueella pidettiin joka vuotista Touko-festivaalia,
missä kaksi tyttöä istui vierekkäin puiston penkillä, samaisen kadun varrella.

Nämä kaksi tyttöä olivat nimeltään Suvi ja Maiju, kaksikymmentä vuotta nuorempina.

He seurasivat kun Pörri niminen samojedikoiranpentu, oli pitkän vaijerin päässä ja nuuski uteliaana nurkkia, ja kaikkea mitä maahan sattui.

Maijun ehdotettua ja heiteltyä Pörriä varten maahan koiran herrkkupaloja, Suvin huomio ajautui muualle: ilmapalloja jakavaan kloviniin, tai pitemminkin sen ilmapalloihin.

Aikeet oli helppo tässä vaiheessa arvata; mitä muutakaan lapsi tekisi jos hän jotain haluaisi? Hän nyki hihasta ja pyysi äitiään järkkäämään hänelle yhden, mutta Suvi saikin ensimmäistä kertaa elämässään kokea, miltä itse maksaminen vaikuttaisi.

Mutta yllätykseksi se vaikutti pahalta: Suvi ei saanut mitä halusi, ja äitin antama rahat vain tuhlaantui tyhjään, sillä kun Suvi maksoi ja kurotti klovnin ojennukseen, saadakseen pallon, pallo karkasi ja leijui samantien tiehensä. Se ei edes kerennyt vaihtaa omistajaa, kun päätti lähteä seuraamaan Sedynin liikehdintää korkealta ilmapiiristä.
Kaiken huipuksi, tämä ilkeäksi osoittunut klovni, ei suostunut korvaamaan, vaikka asiakkaansa oli täysin viaton tyttölapsi.

19.01.2056 JSL 10:03 - keskiviikko

Tämä tapahtuma ei ollut pelkästään tapahtuma, mutta myös uni, josta Suvi uneksi, ja vielä kaiken hyvän lisäksi parhaillaan keskellä oppituntia.

Moinen oli hänen kaltaiselleen todella harvinaista, jos ei joidenkin mielestä täysin mahdotonta, sillä oppilaiden keskuudessa Suvi oli tunnettu virheettömyydestään, olkoon kyse ulkonäöstä, opiskelusta, tai käyttäytymisestä.

Nukkuminenkin laskettiin jonkinlaiseksi rikkeeksi, sitä ei suvaittu sen enempää tai vähempää, riippuen keneltä kysyi. Mutta jos sitä kysyi Suvilta, se oli virhe ja iso sellainen.

Hän ei kuitenkaan tehnyt näin omasta tahdostaan, vain jostain ulkoisesta syystä, jolle jokainen liian runsaissa määrin luovuttaisi.

Tämän tekijän nimi oli ”väsymys”. Väsymys, joka oli pidemmiltään huolen jälkiseuraus.
Huolen, joka sai alkunsa Maijusta ja hänen kontatkinpitämättömyydestään, joka alkoi sitten eilisen koulupäivän päätöksen, silloin kun Maiju ja Ken hyvästelivät.

Puheluita ei tullut, eikä kuulunut, viestejä ei saapunut, eikä näkynyt. Maiju ei saapunut vastaan, samaan aikaan tai paikkaa. Hän ei ollut ollenkaan koulussa, eikä hän ilmoittanut siitä ryhmänojaajalle, eikä Suville. Kaikkea pohjusti vielä olettamus aikaisemmasta tapahtumasta, jossa Maiju meni todennäköisesti Vanhan ja vaarallisen Humasin puolelle, kielletylle alueelle.

Selän takaa sormi tökkii Suvin hereille.
”Et kai sinä vain nuku?”
Kuluu ensimmäiseksi tuttu ääni, joka ei pettymykseksi kuulunut Maijulle,
Vaan Päiville, eräälle toiselle Suvin läheiselle tuttavalle, jonka hän tapasi yliopiston alkumetreillä.